Kolkun kylätalo
Vuoden 2007 syksyllä valmistunut Kolkun kylätalo on kylän viimeisin työnäyte
kolkkulaisesta talkoo- ja yhteishengestä. Yli kaksi vuotta kestäneessä
hankkeessa vanhasta ja rapistuneesta Kolkun kansakoulurakennuksesta entisöitiin
kylälle uudet, edustavat ja toimivat yhteistilat.
Kylätalon ja kansakoulun historia
Kolkun kansakoulurakennus valmistui marraskuussa 1928. Se toimi vuosikymmenten
ajan aktiivisesti, paitsi opinahjona, myös kyläläisten kokoontumispaikkana,
urheilu-, vapaa-ajan ja harrastustoiminnan kenttänä sekä opettajien
asuintilana.
Vuoden 1967 keväällä koulutoiminta siirtyi Kumpumäen koululle, ja toiminta
koululla hiljeni. Kiinteistö siirtyi Kolkun PVY:n omistukseen.
Kylätalon korjaushanke
Vuoden 2005 syksyllä heräsi ajatus kansakoulurakennuksen entisöinnistä.
Kuukausien suunnittelun jälkeen Kolkun PVY:n kokous päätti aloittaa hankkeen
toteutuksen. Hanke päätettiin toteuttaa kahdessa eri vaiheessa, ensimmäinen
vuoden 2006 ja toinen vuoden 2007 kuluessa.
Koulurakennuksen vanhojen osien purkutyöt aloitettiin heti vuoden 2006 vaihteessa.
Vuoden 2006 aikana entisöitiin rakennus ulkoapäin. Vuonna 2007 viimeisteltiin
rakennuksen ulkopuoliset työt, ja entisöitiin rakennuksen sisätilat.
Hanke rahoitettiin puoliksi EU-avustuksin ja puoliksi omalla rahoituksella ja
talkootyöllä. Kylän nettisivuilla pidettiin haastekampanjaa, jolla kerättiin
lahjoituksia hankkeeseen.
Lisätietoa ja kuvia kunnostushankkeesta
Vuokraamme kylätaloamme juhlatilaisuuksia varten. Ole hyvä ja lue lisää
alla olevalta esittely-sivulta.
Lisätietoa, -kuvia ja tietoa
|